boring cars”
Meistä
Lue alta tarinamme miten Nordic Special Cars Oy syntyi sekä ideologiamme miten haluamme palvella meidän asiakkaita.
TAUSTAA
Yrityksen idean tausta juontaa juurensa jo useampien vuosien taakse. Yrittäjä oli jo vuosia miettinyt, että pitäisi laittaa pystyyn autoliike, jolla on tietynlainen toimintamalli. Pitkän linjan autoharrastajatausta ja loputon kiinnostus autoista sekä niiden tekniikasta ajoi päätöstä koko ajan tätä lopputulosta kohti. Lopulta vuoden 2019 alkupuolella päätös viimein syntyi ja yrityksen toiminta sai alkunsa. Yrityksen nimeä myös pyöriteltiin suunnittelupöydällä pitkän aikaa. Nimen piti kuvastaa oikealla tavalla juuri sitä toimintaa mitä haluttiin alkaa tekemään. Näin sai alkunsa Nordic Special Cars Oy.
MITÄ
Toimintamalliksi olin miettinyt autoliikettä, jossa erotutaan edukseen palvelun, ammattitaidon ja monipuolisen tuontiskaalan kautta. Pääajatuksena halu tuoda näyttäviä ja sporttisia autoja perusautojen rinnalle myyntiin, koska niistä on vuosien takaa hyvää kokemusta kertynyt. Lisäksi halu tuoda hyväksi koettuja automalleja käyttöautopuolelle. Myös sähköisellä voimalinjalla varustetut autot tulevat olemaan valikoimissa. Kaikilla autoilla jotka tulevat myyntiriviin, on joku syy miksi ne ovat meillä myynnissä. Syy voi olla juurikin sporttisuus, hyvä tekniikka, luotettavuus, kokonaispaketti, tms. Tässä osiossa haluan tuoda omaa ammattitaitoa ja osaamista mahdollisimman paljon esiin. Haluan auttaa valitsemaan mahdollisimman hyvän auton juuri Sinulle.
KUINKA
Mietin myös, mitkä ovat ne keinot millä saadaan tarjottua mahdollisimman hyvä auto ostajan tarpeeseen. Tähän sektoriin haluan tuoda ja tarjota mm. laajan tuontiautovalikoiman. Meidän kauttamme onnistuu tilata auto lähes mistäpäin maailmaa tahansa. Näin saadaan siis käyttöön paljon vaihtoehtoja, joista varmasti löytyy se oikea juuri Sinulle. Myös laatu on tärkeä kaikessa tekemisessä. Kaikki asiat mitä tehdään, tehdään laadukkaasti tai ei tehdä ollenkaan. Kaikista autoista haluan myös tarjota realistisen kuvan ja esimerkiksi kertoa asiakkaalle mitä mahdollisia tyypillisiä vikoja joissakin automalleissa voi esiintyä. Lopputuloksena asiakkaalle muodostuu luottamus meihin ja asiakas tietää tarkalleen mitä on ostamassa.
MITEN NSC EROAA MUISTA
NSC eroaa muista palvelulla, ammattitaidolla ja näkemyksellä. Haluan että asiakas saa samalla mahdollisimman paljon tietoa ostamastaan ajoneuvosta ja valitessaan tietysti tietoa eri vaihtoehdoista. Näiden lisäksi pyritään pitämään myös kilpailukykyiset hinnat ja hyvitykset vaihtoautoista. Palvelussa haluan kiinnittää erityistä huomiota maanläheisyyteen, minulta ei pikkutakkia löydy. Haluan tehdä ostoprosessia asiakkaan kanssa yhdessä, näin varmistetaan paras lopputulos.
Mottoni onkin "Life's too short to drive boring cars". Maailmassa mikään ei ole itsestäänselvää, autoista on hyvä nauttia silloin kun on siihen mahdollisuus. Sporttiset ja erikoisemmat autot tarjoavat kaivattua piristystä arkeen ja tätä piristystä haluan tarjota.
NSC henkilönä

Mikko Männikkö
Autot ovat aina kiehtoneet minua pienestä pitäen, varsinkin sporttisemmat ja erikoisemmat autot. Ne ovat minulle työtä sekä harrastusta samaan aikaan. Merkeistä lähellä sydäntäni on Mercedes-Benz sekä muut saksalaisvalmisteiset autot.
Myyntityössä olen hyvä kuuntelija, mikä on tärkeää, kun etsitään asiakkaalle parasta mahdollista ratkaisua. Tervetuloa palveltavaksi Ylöjärvelle ja keskustelemaan rennoissa merkeissä auton ostoon, tilaamiseen tai vaihtoon liittyvissä asioissa. Te olette meillä ykkössijalla.
Vaihtoautot
Myynnissä olevat automme löydät alla olevasta listasta.
Klikkaamalla auton kuvaa pääset katsomaan tarkempia tietoja.
Välitysmyynti
Välitysmyynti tarkoittaa että hoidamme auton myynnin asiakkaan puolesta. Liikkeen kautta myynnissä saadaan käyttöön hyviä etuja.
Mitä etuja tarjoamme?
- Otamme vaihtoauton tarvittaessa
- Kauttamme järjestyy rahoitus hyvillä ehdoilla
- Ammattilaatuiset kuvat autostanne
- Kattavan ilmoituksen varustelistauksineen sekä huoltomainintoineen
- Auton myyntityön sekä siihen liittyvät paperityöt

Yhteydenotto
Ottakaa meihin yhteyttä. Käydään yhdessä läpi välitysmyynnin prosessi ja hinnoitteluperiaate sekä sovitaan autollenne kuvausaika.

KUVAUS
Auto fiksataan tarvittaessa, kuvataan ja samalla käydään läpi kaikki tarvittavat tiedot myynti-ilmoitusta varten.
Tämän jälkeen auton saa takaisin käyttöönsä myynnin ajaksi.

ESITTELYT
Tarvittaessa on pystyttävä tuomaan auto takaisin liikkeeseemme esittelyä varten mutta muuta vaivaa teille ei välitysmyynnistä koidu. Voidaan myös sopia auton jättämisestä liikkeeseemme myynnin ajaksi jos autolle ei ole käyttöä.

VELOITUS
Kun auto saadaan myytyä, hoidamme kaikki paperityöt ja maksamme sovitun summan tilillenne. Veloitamme välitysmaksun ainoastaan mikäli onnistumme myymään autonne. Teille ei aiheudu mitään kuluja mikäli emme saa autoanne myytyä.
Välitysmyynti kokonaispakettina alkaen 890€ (sis. alv24%)
Auto Tilauksesta
Hyvät yhteistyökumppanit ympäri maailmaa auttavat löytämään auton vaativimpaankin makuun. Meidän kautta onnistuu auton tuonti lähes mistäpäin maailmaa tahansa jo yli 10 vuoden kokemuksella. Erityisesti Japanin markkinoilta kokemusta löytyy jo vuodesta 2007 lähtien.
MIKSI AUTO MEIDÄN KAUTTAMME
Kokemuksen, osaamisen ja erityisesti näkemyksen avulla löydetään varmasti erittäin hyviä vaihtoehtoja autovalinnaksi. Koska voimme tuoda auton lähes mistäpäin maailmaa tahansa, löydämme varmasti parhaan vaihtoehdon asiakkaalle. Autoa etsiessä etsin sitä samaan tapaan kuin etsisin autoa itselle myyntiin. Otamme siis huomioon mahdolliset automallin tyyppiviat, luotettavuuden, kiinnostavuuden markkinoilla jne. Toki myös etsimme mahdollisimman hyväkuntoista yksilöä samalla, joka saadaan mahtumaan asiakkaan kriteereihin ja budjettiin. Joistain asioista voi joskus joutua karsimaan mutta koko ostoprosessi tapahtuu yhdessä asiakkaan kanssa ja päätökset lopullisista linjauksista tehdään yhteistyössä. Uskon ja tiedän että meidän kauttamme voidaan toimittaa hienoja ja hyväkuntoisia ajoneuvoja kilpailukykyiseen hintaan.
MITEN PROSESSI TOIMII JA ETENEE?
Jos mietitte auton ostoa, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä. Kartoitetaan tilanteenne, millaisilla kriteereillä olisitte etsimässä autoa. Etsin ja ehdotan hyviä vaihtoehtoja teille yhdessä mietittyjen speksien mukaan. Laitan teille kuvia ja tietoja autoista sekä tietysti lopulliset hinnat, joissa on mukana kaikki kulut (auto Suomen kilvissä asiakkaalla). Kun sopiva vaihtoehto löytyy, niin aloitetaan tilausprosessi. NSC hoitaa auton kuljetuksen Suomeen, katsastamme sen ja aloitamme verotuksen. Auto myös fiksataan valmiiksi sisältä ja päältä sekä tarkastetaan omasta toimestamme että kaikki autossa toimii kuten kuuluukin. Meidän kauttamme voidaan tehdä rahoitus autoon sekä tarvittaessa lisätakuu, jos asiakas haluaa. Kaiken tämän jälkeen auto luovutetaan asiakkaalle. Luovutustilanteessa auto käydään vielä läpi yhdessä, että se on juuri sellainen kuin sen pitikin olla.
MITKÄ OVAT ISOIMMAT ETUSI?
Saat käyttöösi pitkän kokemuksen eri automalleista sekä monista autojen tuontikanavista. Lisäksi saat erittäin maanläheistä ja ystävällistä palvelua ilman ”tyrkyttämistä”. Haluan aidosti olla mukana valitsemassa hyviä ja toimivia autoja eri ihmisille. Lisäksi voin neuvoa autojen huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä asioita. Isoin etusi NSC:n kautta ostaessa on kokonaispaketti. Haluan ottaa huomioon kaikki seikat, jotta ihmisille löytyy hienoja vaihtoehtoja autoiksi, jotka tuottavat iloa ja hyviä fiiliksiä pitkäksi aikaa.
Prosessi
Ota yhteyttä
Käydään yhdessä kanssasi prosessi läpi, kerron miten toimimme, millaista autoa olet etsimässä jne.
Autojen etsintä ja tilaus
Etsimme sinulle sopivia vaihtoehtoja. Mikäli näistä joku on oikea sinulle niin tilaamme auton ja hoidamme kaiken tarvittavan paperityön sekä katsastuksen.
Luovutus
Katsastettu ja tarkistettu auto käydään vielä yhdessä läpi kanssasi, että se vastaa sitä mitä olet myös tilannut. Suoritamme paperit loppuun ja hoidamme jäljellä olevat maksut.
Esimerkkejä tuontiautoista
Rahoitus ja lisäturva
Lue tarkemmin alta rahoitusvaihtoehdoista ja ota meihin yhteyttä saadaksesi kilpailukykyisen rahoitustarjouksen tai lisää tietoa lisäturvasta.
MITEN TOIMII
Rahoitustarpeet käydään läpi yksilöllisesti jokaisen autokaupan yhteydessä ja asiakkaan tarpeen mukaan. Rahoitushakemus ja luottopäätös voidaan tehdä kaupankäynnin yhteydessä. Kaupankäynnin jouduttamiseksi, rahoitushakemus voidaan tehdä myös etukäteen. Asiakkaan pitää toimittaa alempana erikseen määritellyt tiedot hakemusta varten. Autorahoitus vaatii aina rahoitushakemuksen myönteisen päätöksen. Hakijalla pitää olla lähtökohtaisesti luottotiedot kunnossa. Rahoituskumppanimme ovat Santander, Nordea, Lähitapiola, Big Bank ja Svea. Lisäturvan yhteistyökumppanimme on Finntakuu.
KENELLE
Kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö, jolla on pysyvä osoite Suomessa voi hakea autorahoitusta. Useimmille auton ostajille rahoitus on paras tapa hoitaa uuden auton maksaminen. Rahoituksista saadaan lähes aina räätälöityä hyvin jokaisen ihmisen elämäntilanteeseen sopiva paketti.
AUTORAHOITUS
Santander
Santander ajoneuvorahoituksessa ajoneuvosi toimii rahoituksen vakuutena, etkä tarvitse erillisiä lisävakuuksia tai takaajia. Autorahoitus Santanderin kautta on turvallista ja helppoa – voit valita taloudellesi sopivan kuukausierän ja maksuaikaa jopa 72 kuukauteen asti. Käteismaksuosuus sopimuksen alkaessa on yleensä 10-30% rahoitettavan ajoneuvon kauppahinnasta, tai voi käyttää käsirahana myös vaihtoautoasi.
Nordea
Toteutamme toiveesi yli 200 autoliikkeen kanssa ympäri Suomen. Uuteen tai käytettyyn autoon, autoliikkeestä tai kaverilta ostettuun, omaksi tai vain käyttöön Autoleasingilla – meiltä saat tilanteesi mukaisen rahoituksen.
Lähitapiola
Tarjoamme joustavaa ja turvallista osamaksurahoitusta auton hankintaan yhteistyössä auto- ja koneliikkeiden sekä maahantuojien kanssa. Yrityksille tarjoamme myös leasingrahoitusta. Saat luottopäätöksen ja rahoitustarjouksen suoraan autoliikkeestä.
Big Bank
Bigbank perustettiin vuonna 1992 Tartossa, Virossa. Nyt 30 vuotta myöhemmin, Bigbank on monipuolisia palveluita tarjoava pankki, joka toimii Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Ruotsissa, Bulgariassa, Saksassa, Itävallassa sekä Alankomaissa.
Svea
Svealla on panostettu autorahoitusratkaisuiden erityispiireisiin ja luotu räätälöityjä työkaluja luottopäätösten hakemiseen milloin tahansa. Erityistä osaamista ja kokemusta Svealla on käytettyjen autojen rahoittamisesta. Jopa yli 10-vuotiaat autot voidaan myydä Svea Ekonomin autorahoituksella. Svea autorahoituksen maksuaika on mahdollista tehdä jopa 96 kuukauteen asti.
KYSY OMA RAHOITUSTARJOUKSESI!
Mitä tietoja tarvitaan rahoituksen hakemiseen?
- Täydelliset omat tiedot (nimi, osoite, henkilötunnus, sähköposti ja puhelin)
- Kuvat ajokortista (etupuoli ja takapuoli)
- Asumismuoto (omistus vai vuokra)
- Siviilisääty (sinkku/avoliitossa/naimisissa)
- Työnantajan nimi
- Työtehtävä yrityksessä
- Koska aloittanut työssä
- Työsuhde (vakituinen vai määräaikainen)
- Bruttopalkka vuodessa
- Onko lähisuvussa poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä
- Mikä päivä kuukaudessa olisi sopiva lainanlyhennykseen
- Onko autoon käytettävissä käsirahaa vai haetaanko rahoitusta ilman käsirahaa
- Halutaanko rahoitukseen suurempi viimeinen maksuerä / erän summa
LISÄTURVA
FinnTakuu
FinnTakuu Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa autoliikkeille takuupalveluihin liittyviä kokonaisratkaisuja. Finntakuu on toiminut vuodesta 2005 lähtien ja on alansa markkinajohtaja. Heidän tavoitteenaan on toimia asiakaslähtöisesti ja jatkuvasti toimintaansa kehittäen.
Lisäturvapaketit ovat saatavilla alla olevan listauksen mukaan:
- Lisäturva Extra 12 kk / 20 000 km
Ajomäärä max. 180 000 km, auton ikä max. 7 vuotta - Lisäturva Plus 6 kk / 10 000 km
Ajomäärä max. 250 000 km, auton ikä max. 10 vuotta - Lisäturva Plus 12 kk / 10 000 km
Ajomäärä max. 250 000 km, auton ikä max. 10 vuotta
KYSY TARJOUSHINTA OMAAN AUTOOSI!


